Skip to main content

Historialliset rakennukset

POWERPILE Suomi Oy:n korjausratkaisut soveltuvat erinomaisesti vanhojen rakennusten alla olevan maaperän käsittelyyn ja perustusten vahvistamiseen. Olemme ratkaisseet onnistuneesti esimerkiksi linnojen, kirkkojen, muistomerkkien ja muiden historiallisesti arvokkaiden kohteiden painumaongelmat. Lisäksi olemme tukeneet ja stabiloineet muun muassa lahoavien puupaalujen päällä lepääviä arvorakennuksia. 

Työt suoritetaan päivissä, kaivauksia ei tarvita eikä rakenteeseen tarvitse tehdä muutoksia. Myös rakenteisiin kohdistuvat vauriot jäävät vähäisiksi, sillä korjaustyöt edellyttävät vain pienten reikien poraamista lattioiden tai perustusten läpi.

Korjaustöistä ei synny lainkaan tärinää, mikä on usein merkittävä etu. Esimerkiksi teräspaalut asennetaan usein lyömällä, mikä saattaa vaurioittaa vanhoja ja hauraita rakennuksia entisestään ja suurentaa jo syntyneitä halkeamia ja murtumia. 

Korjaustöiden hellävaraisuus vähentää arkeologisen valvonnan tarvetta ja tekee geopolymeeri-injektoinnista houkuttelevan vaihtoehdon vanhoihin rakennuksiin, joissa on usein heikko muuraus tai riittämättömät perustukset. Painuneiden perustusten ja lattioiden stabiloinnin lisäksi geopolymeereillä voidaan myös vahvistaa esimerkiksi kivijalkaperustuksia. Koska purkutöitä ei tarvita eikä pölyä tai tärinää synny, perustusten vahvistaminen onnistuu tiloja tyhjentämättä.

Miksi valita POWERPILE?

•    Maaperän ja perustusten vahvistaminen onnistuu rakenteita rikkomatta. 
•    Korjaustyöt toteutetaan nopeasti myös vaikeapääsyisissä paikoissa. 
•    Rakennusta ei tarvitse sulkea korjaustöiden takia. 
•    Lopputulos on ympäristöystävällinen ja kestävä. 

Kiinnostuitko palveluistamme tai haluatko tarjouksen?

Jos haluat lisätietoa POWERPILE Suomi Oy:n tarjoamista palveluista tai pohdit, löytyisikö niistä ratkaisu rakennuksesi painumaongelmaan, soita asiantuntijoillemme numeroon 0400 400 800 tai jätä yhteydenottopyyntö www-lomakkeemme kautta. Asiantuntijamme auttavat sinua löytämään tarpeisiisi sopivan ratkaisun.

Referenssit

Historiallisen arvorakennuksen tuenta

Viktoriaanisen kaupungin keskustassa sijainneen arvorakennuksen vajoaminen aiheutti pitkään päänvaivaa Yorkin kaupunginjohdolle. He päätyivät geopolymeeripilariratkaisuun, koska menetelmän tiedettiin aiheuttavan hyvin vähän häiriötä ja vahinkoa arkeologisesti arvokkaassa ympäristössä.

Lue lisää
Lue lisää